Yhteinen Rentoutushetki

Rauhaa, läsnäoloa ja hengähdystauko yhdessä...

Voit varata omalle ryhmällesi rentouttavan kokonaisuuden, workshopin tai ohjauksen osaksi esimerkiksi naistenpäivää, syntymäpäiviin, polttareihin, työhyvinvointi- tai koulutuspäiviin. Toteutus suunnitellaan aina ryhmänne toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Palvelut ryhmille
Tarjoan erilaisia rentoutushetkiä ja meditaatio-ohjausta, jotka tukevat palautumista ja kokonaosvaltaista hyvinvointia. Rentoutushetket voivat sisältää rauhoittavaa musiikkia sekä soittimia, kuten äänimaljoja ja luonnonääni soittimia. Halutessanne kokonaisuus voidaan toteuttaa myös ilman äänimaljoja.

Tilat ja toteutus
Studion tilaan mahtuu enintään 8 henkilöä kerrallaan. Isommille ryhmille kokonaisuus voidaan jakaa esimerkiksi kahdelle päivälle tai aamu- ja iltapäivään. Voin myös saapua ohjaamaan teidän omiin tiloihinne.

Rentoutuskokonaisuuksien kesto vaihtelee ryhmän koon ja toiveiden mukaan.

Lisäpalvelut 
Rentoutushetken yhteyteen on mahdollista varata hierontaa tai energiahoitoa jokaiselle osallistujalle.

Lisäksi voitte halutessanne tilata tarjoiluja, kuten smoothieita, pientä syötävää ja juotavaa. Studiolla on juomia saatavilla rentoutuksen aikana.

Kenelle ja mihin palvelumme sopii?
Rentoutushetket sopivat esimerkiksi: 

– työyhteisöille

– tiimi- ja hyvinvointipäiviin 

– koulutuspäivien oheen

– ystäväporukoille ja yksityistilaisuuksiin

- festivaaleille, tapahtumiin ja retriitteihin

Hinnat ja varaukset
Hi
nta määräytyy ryhmäkoon ja toivotun kokonaisuuden mukaan. Perushinnat 2–8 hengen ryhmille löytyvät hinnastosta, ja laajemmat workshopit räätälöidään erikseen.

Voitte myös varata säännöllisen ajan omalle ryhmällenne, jos haluatte tehdä rentoutumisesta osan arkea.

Ota yhteyttä sähköpostitse, niin suunnitellaan teille sopiva kokonaisuus.

Voit kutsua minut ohjaamaan kotiisi, työpaikallesi tai tapahtumaasi.


Saapumisohjeet

Saavuthan ystävällisesti hyvissä ajoin varaamaasi hoitoon tai ryhmärentoutukseen. Hoitojen ja rentoutustuntien ajan pidämme ovet suljettuina, jotta kaikilla on mahdollisuus rentoutua ja rauhoittua ilman häiriötä. Laitathan puhelimesi täysin äänettömälle ennen saapumistasi. Kunnioitetaan ja ymmärretään toisiamme. Kaikki keskustelumme ja yhteiset hetket hoitojen ja rentoutusten parissa ovat täysin luottamuksellisia. Ovet aukaistaan noin 15 minuutti ennen tapahtumia.

Alustat, viltit, tyynyt ja bolsterit löytyvät studiolta. Voit halutessasi ottaa pienen pyyhkeen tyynyn suojaksi. Pukeuduthan mahdollisimman mukavasti ja lämpimästi. Studiolla ei ole erikseen pukuhuonetta, tarvittaessa voit vaihtaa vaatteet wc tiloissa. Voit saapua ryhmärentoutuksiin jo valmiiksi mukavissa, ja lämpimissä vaatteissa.
Studio sijaitsee osoitteessa Kymenraitti 8, kerrostalon sisäpihalla. Tarkemmat ohjeet, kuva ja kartta 'yhteystiedot ja info osiossa'.

Kysythän lisää, autan mielelläni.

viivi@hohdehyvinvointi.fi 

DM viestillä Instagramissa 

Workshopit

Haluaisitko järjestää omalle pienryhmällesi (3–8 hlö) erityisen, yhteisen kokemuksen? Suunnitellaan yhdessä teille workshop-tyylinen kokonaisuus, joka sopii juuri teidän hetkeenne.

Studiolla voidaan toteuttaa erilaisia teemoja toiveidenne mukaan. Workshop sopii esimerkiksi polttareihin, syntymäpäiviin tai vauvajuhliin – hetkiin, joissa halutaan tehdä yhdessä jotain merkityksellistä ja hieman tavallisesta poikkeavaa.

Workshop voi sisältää esimerkiksi: 

- rentoutushetken

- oman voimalauseen luomista

– öljysekoituksen valmistamista

– kylpysuolan valmistamista päivänsankarille

- oraakkelikortteja 

Kokonaisuus rakennetaan teidän toiveidenne pohjalta, jotta hetkestä muodostuu juuri teidän näköinen ja mieleenpainuva.

Kysythän lisää sähköpostitse. Suunnitellaan yhdessä teille ihana hetki toiveidenne mukaan. 

Valmiit workshop-kokonaisuudet

Voit myös valita valmiin workshop-kokonaisuuden valikoimastamme.

Lumous By Hohde - Kuumatkivet ja Sointukylpy

Rentoutushetken aluksi ohjaaja tuo rintakehälle ja vatsallesi kuumakivet ja peittelee sinut lämpimästi. Laskeudut lempeästi hengityksesi äärelle.
Lämpimät kivet hellivät kehoasi ja auttavat matkustamaan syvärentouttavaan tilaan.
Sointukylvyn äänet ja värähtelyt hoitavat kokonaisvaltaisesti.
Rentouttava, rauhoittava ja vapauttava elämys.
Suositellaan pukeutumaan väljään paitaan.

✨ Ohjaaja asettaa lämpimät kivet kehollesi, sekä peittelee sinut lämpimästi.

✨ Meditatiivinen mielikuvamatka hengityksesi ja omien parantavien voimien äärelle.

✨ Kokonaisvaltaisesti vapauttava, rentouttava ja äänivärähtelyillä hoitava sointukylpy.

✨ Oraakkelikorttien viestejä​​

Kesto noin 90 min, mutta varaathan riittävästi aikaa hetkellesi  50€ / hlö.


Rentoutus - Ja Sydämeni Unelmat Workshop

Tervetuloa kuuntelemaan sydämesi toiveita ja viestejä. Lempeä workshop johdattelee sinut rentoutumisen ja sydänalueen äärelle.

🪷 Hengitysmeditaation Taikaa.

🪷 Kehorentoutus Valo Energiassa.

🪷 Mielikuvamatka, jossa matkustat sydämesi toiveiden äärelle.

🪷 Unelmien Taikahetki - Sydämen unelmia paperille.

🪷 Kokonaisvaltaisesti hellivä ja vapauttava sointukylpy.

Aloitamme workshopin rentoutusharjoitukselle ja mielikuvamatkalla, jossa matkustat sydämesi toiveiden äärelle.

Rentoutushetken jälkeen saat kirjoittaa paperille kolme tärkeintä, merkityksellisintä ja syvintä sydämesi unelmaa tässä hetkessä. Mistä sinun sydämesi unelmoi, mikä pyytää tulla näkyväksi sydämestäsi sinulle?

Tämän jälkeen saat hiljentyä sydämesi toiveiden äärelle rauhallisesti hengittäen. Hengität ja tunnet kiitollisuudella sydämesi toiveet. Rentouttava sointukylpy syventää hengitystäsi.

Kesto noin 105 min, mutta varaathan riittävästi aikaa hetkellesi. Hinta 60 € / hlö.

Lämpimästi tervetuloa sydämesi toiveiden äärelle lempeään ilmapiiriin.


Venus Vibes - Naiseuden Workshop

Kutsun sinut mukaan hengähtämään ja virittäytymään Venuksen — rakkauden ja luomisen jumalattaren taajuudelle. Tämä seremoniallinen workshop sopii ihanaan ja syvälliseen naisten omaan hetkeen.

🌹Naiseuden meditaatio. Luo yhteys omaan feminiiniseen viisauteen ja sydämen ääneen.

🌹Kirjoitustehtävä: Mitä haluat kutsua elämääsi juuri nyt?

🌹Hetki seremonialaatuisen kaakaon äärellä – sydäntä avaava yhteyden ja lämmön hetki.

🌹Sointukylpy. Syvärentoutus äänien syleilyssä.

🌹Oraakkelikorttien lempeitä viestejä ja tee hetki.

Kesto noin 120min, mutta varaattehan riittävästi aikaa hetkellenne. Hinta 72€ / hlö.

Anna itsellesi lupa levätä, inspiroitua ja tuntea oman sydämesi ja naiseuden säteily. Halutessasi voit ottaa mukaan omat kirjoitus välineet ja vihkosi.

 

Sisäinen Hohde - Aromaattinen Workshop

Sukellamme lämmön, taian ja kukoistuksen maailmaan. Rentoutushetkessä mukana ihania kukkaistuoksuja diffuuserissa. Halutessasi voit sivellä öljyä myös kehosi pulssipisteille.

Workshoppiin sisältyy

✨ Sisäisen kukoistuksen herättely - sakraalichakran meditaatio.

✨ Sitruksinen kukkaisöljy tuoksu diffuuserissa ja mahdollisuus sivellä öljyä myös kehosi pulssi pisteille.

✨ Pidempi sointukylpy rentoutus äänien syleilyssä.

✨ Oraakkelikortteja, sekä vapaata oleilua ja juotavaa.

Kesto noin 90 min, mutta varaathan riittävästi aikaa hetkellesi. Hinta 50 € / hlö.


Huomioithan ettei äänimaljat sovi syövän akuutissa vaiheessa/hoitojen aikana, jos sinulla on sydämentahdistin tai rytmihäiriöitä. Sointukylpy sopii raskaana oleville, mutta äänimaljaa ei suositella keholle laitettavaksi.

Jos äänimaljat eivät sovi Sinulle voidaan workshopit toteuttaa ilman äänimaljoja.

Kurssit omalle ryhmällesi

Aikataulu sovitaan toiveidenne mukaan.

Lämpimästi tervetuloa Aromaattiselle Sointukylpy hyvinvointi -ja rentoutus 4 kerran hetkeen.

Jokaisella tunnilla on oma kehorentoutus, meditatiivinen mielikuvamatka, sointukylpy sekä siihen sopiva ihana tuoksu öljy sekoitus diffuuserissa, ja halutessasi voit sivellä öljyn kehosi pulssipisteille.

Rentoutusta syventää rauhallinen musiikki, äänimaljat, sadekeppi, sekä koshi-kello.

Pääset rentoutumaan rauhallisessa energiassa ja ympäristössä.

Ihanat puhtaat eteeristen öljyjen tuoksut hemmottelevat Sinua rentoutushetkesi ajan. Luonnonmukaiset eteeriset öljyt tukevat kehon omaa toimintaa ja hyvinvointia. Eteeriset öljyt syventävät rentoutumistasi vaikuttaen kehon ja mielen tasolla.

Kurssin hinta 4 kertaa yhteensä 88 €.

Aikataulu sovitaan toiveidenne mukaan.

Ensimmäinen kerta 

Maadoittuminen tähän hetkeen.

Rentoutushetkeä syventämässä Balance öljy. Balance öljyn tuoksu on metsäinen ja maadoittava.

Toinen kerta 

Virkeyttä ja positiivista energiaa talven keskelle.

Rentoutushetkeä syventämässä Sitrus öljysekoitus. Öljyt luovat virkeyttä mielelle ja helpottavat ahdistusta.

Kolmas kerta 

Hengityksen vapaa virtaus ja sydänalueen avaus

Rentoutushetkeä syventämässä hengitysteitä hoitava Piparminttu ja sydänaluetta hellivä Ylang Ylang öljysekoitus.

Neljäs kerta

Rentoutuen ja rauhoittuen eteenpäin

Rentoutushetkeä syventämässä Patchouli Villiappelsiini ja Laventeli öljy. Öljyt rentouttavat ja rauhoittavat yhdessä kokonaisvaltaisesti.
 

Hinnat  Rentoutushetkeen kesto noin 75-90min

Rentoutushetki Äänimaljarentoutus / Sointukylpy omalle pienryhmällesi

Rentoutus kahdelle 115 €

Rentoutus kolmelle 120 €

Rentoutus neljälle 140 €

Rentoutus viidelle 160 €

Rentoutus kuudelle 180 €

Rentoutus seitsemälle 200

Rentoutus kahdeksalle 220 €

Hieronta rentoutustunnin lisäksi

Hieronta 15 min, 25 € / hlö

Smoothie 5€ / hlö

Kutsuessasi minut kotiisi tai työpaikallesi ohjaamaan hintaan lisätään 20€ lisä.

Otathan yhteyttä varataksesi ryhmällesi oman kokonaisuuden.

viivi@hohdehyvinvointi.fi